Mihin tässä ollaan pyrkimässä?

Aloitin ratsastuksen siinä toivossa että saisin harjata hevosta, olla hevosen selässä ja käydä kerran viikossa tallilla, olla tallityttö. Mutta toisin kävi, nykyään hevosten harjaus on minulle arkipäivää, mutta mukavaa hommaa, hevosten selässä oleminen tavallista, mutta parasta ja käyn kahdesta, kuuteen kertaan viikossa tallilla. Sain tästä harrastuksesta enemmän kuin harrastuksen, sain tästä sisältöä elämääni, enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Alku vuodet oli pelkkää selässä istumista, ja oppimista miten hevosia käsitellään ja miten niiden kanssa toimitaan. Oli luksusta jos pääsi vaikka kaksi kertaa viikossa tallilla käymään. Maapuomit ja hieman korotetut kavaletit olivat hurjia esteitä. Oli maailman loppu jos ei saanutkaan mennä lempi hevosellaan, eikä sillä ollut mitään väliä miten tunti meni jos vaan lempi hevonen oli alla. Silloin kun saatiin alkaa laukkaamaan, tunnilla oli tärkeintä se että laukataan ja kuinka paljon. Tunti oli ihan tyhmä jos ei saanut laukata omasta mielestä tarpeeksi. Oli ihan mahtavaa jos itse sai hakea hevosen sisään. Olin innoissani kun pääsin kolme vuotta ratsastettuani auttamaan alkeistuntilaisia hevosten harjauksessa ja taluttamaan niitä, tunne siitä oli että osaisin jo jotain. Mutta ymmärrän kyllä, aloittelijat joita kaikki me ollaan oltu, ovat pienistä asioista innostuneet, pienistä puomeista, lempi hevosista ja hevosten harjauksessa, samoin myös minä. Mutta siitä pienesitä innostuksesta, ja onnistumisen tunteesta kaikki on lähtenyt, jos tämä ei olisi kivaa, tätä ei tehtäisi.


 Mutta nyt kun olen melkein kuusi vuotta hevosten parissa toiminut, ainakin kerran viikossa tallille mennyt, mitä haluan nyt? Onko se vielä sitä, että on mahtavaa jos saa hakea hevosen sisälle tai jos ei saanut lempi hevosella mennä tunti olisi pilalla. Vai onko se muuttunut? Haluanko nyt jotain muuta? Vastaus on kyllä! Haluan kehittyä enemmän. Sillä on väliä miten se hevonen kulkee. Aina ei ole pakko mennä lempi hevosella, on kivaa vaihdella hevosia kun siihen on mahdollisuus ja puomit eivät enää ole hurjia esteitä . En halua humputella enää hevosen selässä van oppia oikeasti jotain, haluan saavuttaa vielä enemmän tunti, tunnilta, viikko, viikolta ja vuosi, vuodelta. Ja nyt on siihen on ainakin pieni  mahdollisuus, käyn ratsastamassa kaksi kertaa viikossa, tehokkaampaa kuin kerran viikossa. Ratsastan kerran viikossa itsenäisesti jolloin opin toimimaan yksin, ja kerran viikossa opetuksessa, valvovan silmän alla jolloin voin parantaa ratsastustani ohjeiden mukaan ja ratsastan muillakin kuin yhdellä hevosella. Käyn tällä hetkellä ihan satunnaisesti valmennuksissa, mutta niissäkin oppii.


Eli se mitä haluan, on tulla hyväksi tässä jutussa mistä tykkään. Minun ei tarvitse olla paras, eikä edes toisiksi paras vaan se riittää että omasta mielestä onnistuu. Oma tavoite on päästä kisaamaan esteillä ja satunnaisesti koulua, valmentautua ja jatkaa tätä niin pitkälle kuin pystyy. Jos syksyllä sitten alkaisin vakituisesti valmentautumaan kun hevonen löytyy? Omaa en silti ole vielä ostamassa. Vaikka Hupin tallilla käyn valmentajia niin en sillä valmentaudu, koska he jotka minulle Hupia vuokraa käyvät valmennuksissa itse, mutta tällä hetkellä tyydyn tähän, vaikka tavoitteet on korkealla ja niihin tähdätään!

(2016)

Esim,tässä kaksi kuvaa, ylempi vuodelta 2016, ja alempi vuodelta 2017.

Ylemmässä kuvassa minun asento on aika huono, nojaan eteen, ja kädet on suorina alhaalla ja mutta alemmassa se on jo parempi, huomaa ettei ylemmässä kuvassa kiinnosta ollenkaan missä asennossa siellä selässä ollaan tai miten se hevonen kulkee. 2016 vuoden kuvassa Pinni menee kaula pitkällä kun 2017 vuoden kuvassa jo joustaa niskasta.





(2017)